Kun aika jättää...

Tämä muistopostaus on omistettu tärkeälle shetlanninponi vaari Rikelle, joka jatkoi loputonta matkaansa tänään vihreämmille laitumille. Rikke ehti päästä kunnioitettavaan 25 vuoden ikään ja oli koko talliporukalle tosi tärkeä, tallin pikku maskotti, joka hauskuutti harmaitakin päiviä tekemisillään.
Riken lopettamisen syy oli puhtaasti ikä ja sen myötä tullut kunnon romahtaminen. Poni oli ollut jo useita vuosia jonkin verran jäykkä ja huolimatta siitä, kuinka paljon se yllättäen piristyi talvella, nyt aivan kahdessa viikossa sen kunto romahti niin pahasti ettei ponin liikkumista voinut sanoa enää kävelyksi. Kaikille jää Rikua ikävä, ja sen paikkaa ei voi mikään muu hevonen valloittaa.

 Rikke ostettiin aikanaan tallinomistajien kilpahevoselle kaveriksi, ja heidän puolivuotiaalle tyttärelleen ratsuksi. Rikke ehti kokeilla kaikkea raveista poniagilityyn, sekä oli kauan Emilian ratsastettavana. Empun kasvettua ponista yli, se jäi ikäänkuin lemmikiksi, jonka kanssa touhuttiin tallilla kaikenlaista.

Itse tutustuin Rikkeen kaksi vuotta sitten, silloin kun aloitin Susun hoitamisen tällä tallilla. Rikestä opin nopeasti sen verran, että se oli todella kekseliäs -hyvässä kuin pahassa- ja sitä kiltimpi, mitä pienempi sitä hoiti. Minuakin se ehti puraista kerran päästä ja muuten vaan nipistellä moneen kertaan kun ei oltu asioista aina ihan samaa mieltä :D Anniina hoiti myös Rikkeä usein kun oli tallilla kanssani ja taisi kerran ratsastaakkin synttäreitten kunniaksi viime vuonna.

Rikke oli superponi karkailemisessa ja yleensä keväällä, kun hevosia ei vielä oltu laskettu ruoholle, Rikke pujahti jostain lankojen välistä vihreämmälle puolelle kun isot hepat jäivät vain pällistelemään, että miten tuo pikkunen pääsi tuonne. Rikke myöskin tiesi tulla takaisin tarhan puolelle vasta sitten kun kukaan ihminen ei ollut katsomassa, ettei vaan sen pujahduskolonen paljastuisi. Muistelisin, että jonain keväänä aitojen alareunaan oli jopa viritetty kanaverkkoa Riken karkailun estämiseksi, vaikka eipä tuo vaaria pidätellyt :D

Viime kesänä aloimme huomata Rikessä jo selkeitä vanhenemisen merkkejä kun se ei enää vaihtanut karvaansa, vaikka kesä oli kuumimpia pitkään aikaan. Seuraavana talvena Rikke sitten klipattiinkin tupsujalaksi, mikä piristi ponia ihan hirmuisesti. Hetken aikaa kaikki saivat elää siinä luulossa, että poni puksuttaisi vielä pitkäänkin meidän kanssamme. Kuitenkin kaikki muuttui heinäkuun jälkeen, ja kuten jo kerroinkin, Rikke ei enää näyttänyt nauttivan elämästään. Lääkkeet eivät toimineet ja ontuminen vain paheni päivä päivältä. Lopettamispäätös oli varmasti omistajille vaikea, mutta oli vain oikein antaa yli 13 vuoden aikaiselle ystävälle viimein kivuton vapaus.

2013 talvi, kun Rikke oli todella voimissaan

Tänään tallille mennessäni Rikke oli jo mennyt pois. Rikke oli jouduttu lopettamaan äkillisesti, sillä se ei ollut noussut enää seisomaan. Sain viestiä aamupäivällä heti kun Riken tila huomattiin, sillä Elina ja Jenni olivat olleet tallilla yötä. Tulin tallille tarkoituksella hieman myöhemmin sillä halusin mieleeni jäävän kauniit muistot iloisesta pikku Rikestä, en tuskaisia viimeisiä askelia.
Halusin lähteä Susun kanssa maastoon vaan kävelemään, miettimään asioita ja rauhoittumaan. Susua hakiessani se oli aivan poissa tolaltaan, aivan kuten viime syksynäkin kun Cintti jouduttiin lopettamaan äkillisesti. Maastossa pystyimme kuitenkin molemmat pikkuhiljaa rentoutumaan ja tallin pihaan palaaminen ei enää nostattanut kyyneleitä silmiin. Riken oli aika lähteä ja se halusi sitä itsekkin. Se sai kauniin ja pitkän elämän. Asia tuntuu vielä epätodelliselta, mutta siihen tottuu pikkuhiljaa ja elämä jatkuu Rikkeä muistellen.

Viimeisin kuva Rikestä, ennen sen sairastumista.

Kyynel vierähti poskelleni,

sillä menetin taas armaani.

Rakkaani kaukaa minulle hyvästit hirnuu,

olen onnellinen vaikka jäikin vain kaipuu.

Suurin suru on sanaton

-syvin kaipaus äänetön

Ikuisesti muistaen,

Abulu Zulu 

12.4.1988-18.8.2013

 Tähän loppuun väsäsin Rikestä vielä pienen muistovideon, huomasin että materiaaliakin oli harmillisen vähän...

Talutusratsun roolissa

Lauantaina lähdin taaskin polkemaan tallille, tällä kertaa hyvän kaverini Venlan kanssa. Venla ei harrasta ratsastusta, mutta on aina välillä ollut mukana heppailua seuraamassa. Venla saikin kuvaajan pestin, eikä kerennyt kuvaillessa -toivottavasti- ihan kyllästyä. Venla avusti Suskun harjaamisessa ja Susu katteli aluksi tosi ihmeissään kun joku vieras alkoi harjata sitä, mutta päätti sitten jatkaa "unia" käytävällä seistessään, huuli melkein lattiassa kiinni.
Muuten, sain viimeinkin postissa ajat sitten tilaamani Mountain Horsen ratsastushousut ja onhan ne nyt ihanat :D Uusia ratsastusvaatteita tulee ostettua niin harvoin, että on tosi kiva saada jotain uutta. Toivottavasti joku on yhtä vaatehullu ja ymmärtää vaatteiden ihanuuden. Kunhan ei vaan mene ihan varusteurheilun puolelle, niin hyvin menee!

Susu oli jo alkukäynneissä tosi vireä ja kyttäili kaikkea. Etenkin metsänreunassa oleva pitkä sivu on ollut Susun kyttäyksen kohteena jo jonkun aikaa ja pikku hiljaa alkaa kiehumaan kun ei tuo tunnu osaavan käyttää energiaansa ainakaan keskittymiseen...

Kuvat (c) Venla T.

kyttääkyttää...

Aloitin verryttelyn tekemällä ensin käynnissä pysähdyksiä ja taivutteluja, ja yritin hakea hyvä tahtista, pitkää ja rentoa käyntiä. Toivottuun tulokseen päästyäni aloin tekemään kevyessäravissa ympyröitä ja tempon vaihdoksia molempiin suuntiin, ja yritin houkutella Susua pidemmälle kaulalle ja niskaa alas. Neiti oli nimittäin niin pörheänä, että pieni rauhoittuminen oli tarpeen. Pikkuhiljaa Susu alkoi tulla kuolaimelle vaikka keskittymisessä tuntui olevan vieläkin ongelmia. Ihan kuin olisi yrittänyt tehdä töitä ADHD-lapsen kanssa ! Eikä tämä töhöttäminen johdu kyllästymisestä, sillä käytiin juuri aikaisempana päivänä maastossa ja muutenkin hölläiltiin viime viikko.

töhöttelee menemään

Vaihdoin harjoituksen kolmikaariseen harjoitusravissa ja ennen kuin pystyin edes aloittamaan itse harjoitusta, piti hetki pyöriä kahdeksikolla ja muistuttaa kakaraa taaskin kuuntelemisesta. Sususta tuntui silloin olevan mahdoton ajatus, että rauhallisena voi pysyä myös kuskin istuessa satulassa.
Hetken väännettyäni turhaannuin itseeni. Jokin vaan tökki kropassa rentoa liikettä vastaan. Siispä heitin jalustimet kaulalle ja heti parani huimasti kun en voinut ottaa liikettä vastaan jaloilla, vaan myötäsin kunnolla lantiosta. Susun ravissa kun on istumista vaikka se menisi niska alhaalla ja rentona, niin voitte vaan kuvitella kuinka vaikea on rentoutua kun hevonen posottaa pää ylhäällä joka suuntaan. Jos vielä sattuu kuski olemaan jostain syystä "lukossa" niinkuin tälläkertaa, tulos ei ole hyvä.
Onneksi jalustimien pois ottaminen auttoi heti -niinkuin yleensä aina- ja meno alkoi näyttää ratsastamiselta. Pääsin aloittamaan kolmikaaris-harjoituksen, joka sujui heti alusta jo tosi kivasti kunhan vaan oltiin ensin keskusteltu tuosta metsänreunan kyttäämisestä. Susu oli mukavan notkea ja kevyt ratsastaa ja olin alkuräpellyksen jälkeen tulokseen oikeen tyytyväinen.

Itse reisillä kiinni..:P

Tässä jo vähän rennompaa menoa, jos ei kiinnitä huomiota sojo jalkoihin :D

Päätin laukata ihan yksinkertaisesti kahdeksikolla nostaen aina laukan suoristuksesta ja vaihtaen laukan ravin kautta taas uudestaan suoristukseen tullessa. Ensimmäiset pari nostoa oli tosi hyviä ja Susu käytti takaosaa todella hyvin, sitten se alkoikin jo innostua liikaa ja nostot menivät arvailuksi ja ennakoinniksi.

Muutin tehtävän niin, että tein laukannostot aina käynnistä ravin sijaan ja taaskin ensimmäinen nosto oikealle oli huippu. Vasemmalle Susu oikeen odotti käskyä, ja sitten kun merkki tuli niin se singahti laukalle hirveää kyytiä, mutta onneksi viitsi olla purematta sen pahemmin kuolaimeen kiinni. Nostin vasemmalle uuden laukan ja nosto oli tällä kertaa kelpuutettavissa. Seuraavan kerran oikean laukan nostaessani Susu oli peräänannossa ja paketissa, ja nosti siitä siistin laukan ja oli ihan peräänannossa koko ympyrän, ennen kuin otin sen käyntiin. Olin ihan super tyytyväinen tälläisestä pienestäkin edistyksen merkistä, sillä yleensähän vaikka Susu kävelisi tai ravaisikin niska alhaalla, laukan nostettua se on aina ihan korkeana ja edestä tyhjänä.

Laukkasin vielä molempiin suuntiin eteen alas isolla pääty-ympyrällä ja lopetin laukat onnistumiseen ja kävelin välikäynnit.

Susku hiukan kuumana

hetken malttoi mennä rauhassa...

...ennen kuin piti taas kaasutella :D

Ravailin enää hetken niin, että Susu jäi hyvälle moodille, ennen kuin ratsastin sen eteen alas ja lopettelin. Susu pääsi kuitenkin vielä talutushepaksi kun Venla ratsasti hetken. En voinut ottaa siitä kuitenkaan kuvia kun kävelin varmuuden vuoksi Susun vierellä.

Sunnuntaina Anniina tuli mukaan tallille kuvaamaan ja Rikke-ponia hoitamaan. Ratsastin Susun päämääränä hyvä mieli ja rentous, ja aikalailla tähän päästiinkin. Tein paaaljon taivuttelua ja askeleen kokoamisia, sekä vaan hain hyvää ja rentoa käyntiä. Huomasin hyväksi harjoitukseksi loivan kiemurauran, johon lisäsin vielä voltin I:stä uran kautta takaisin I:hin. Laukkaharjoituksen tein suurehkolla ympyrällä väistättäen pari askelta takaosaa ulospäin ja siitä suoraan laukan nosto. Tämä toimi ainakin Susulla niin, että nostoista tuli selkeitä ja hyviä. Lopuksi Anniina ratsasteli vielä Susulla loppukäynnit ja käytiin räpsimässä pari poseerauskuvaa.

Kertoilu saa riittää tällä kertaa ja tässäpäs niitä kuvia :

meno päällä :P

Loppuverkkaa

hyvin venyyyy

Susu päätti olla sylihauvan näköinen eikä mikään uljas ratsu.

Pompompompottelua

Perjantaina kävin tallilla Anniinan kanssa, kun muut kamuset huiteli jossain. Itsellä oli jotenkin tosi laiska olo, eikä yhtään huvittanut treenata kunnolla. Päätin kokeilla riimulla ratsastusta uudestaan, ja katsoa kuinka hyvin hepo on kuulolla. Sitäpaitsi oon treenannut Susun kanssa sileellä yhtäjaksoisesti aika paljon, joten en uskonut Susua löysäilyn haittaavan.

Kuvat (c) Anniina

Alkuun tein käynnissä ympyröitä, voltteja, pysähdyksiä, peruutuksia, avoja ja pohkeenväistöjä. Näin kokeilin miten Susu toimii riimulla ihan kunnolla ratsastaessa. Susku meni hienosti, pystähtyi melkeimpä helpommin kuin kuolaimella, vain vaivaisella sormien liikautuksella ja puoli pitkillä ohjilla. Susu oli tosi herkkänä, mikä tosin hankaloitti pohkeen käyttöä.

Kaikenlaista testailtuani pyysin ravia ja tein eri kokoisia kahdeksikkoja Susua verrytellen. Alkuun heposen kuulotaito hiihteli jossain tosi kaukana, mutta pikkuhiljaa Susu pyöristyi ja niska laski. Ravissa oli heti paljon parempi istua kun Susu ei kipitellyt edestä tyhjänä ja ilman selkää.

tässä puksuttaa vielä aika kuurona...

...ja tässä jo hiukan paremmin kuulolla

 Päätin tehdä laukkaamisesta hauskaa ja huristelin kenttää ympäri rennosti laukaten. Aluksi Susu kipitteli tosi korkeana ja innoissaan tästä vauhdin valinnan vapaudesta, mutta rauhoittui sitten ja polki tosi voimakkaasti alleen. Laukkailin siinä sitten jonkun aikaa molempiin suuntiin kaikenlaista kokeillen : ilman käsiä, painolla ohjausta, jarruttamista, väistöä, jopa kerran laukanvaihtoa mitä en oo koskaan kokeillut paitsi tietysti hypyssä ja Susu vaihtoi jo edestä ! (:

Alun vauhdin hurmaa

Lopettelin kun vielä molemmilla oli hauskaa, eikä Susu ehtinyt väsähtää. Ravailin eteen alas ja ratsastin pitkät loppuverkat. Lopuksi köpöteltiin Anniinan kanssa hetki kakspäällä ja istusteltiin kyydissä kun Susu söi kentän laidassa.

puhelinlaatu on paras :P