perjantai 21. kesäkuuta 2013

Jennin koulutunti

Juu elikkäs keskiviikkona mun tallikaveri Jenni piti mulle koulutunnin ja mä sille. Oli kiva ku joku keksi tehtävät puolesta ja tuli treenattuu kunnolla. Jennin oli ehkä vähän vaikeeta mitenkää neuvoo istunnan tai vaikuttamisen kanssa ku Susulla on näitä sen "omia juttuja" ja se ei toimi ratsastettaessa ihan samalla tavalla ku muut hevoset. Jenni kuitenki keksi kivoja, Susua kehittäviä harjotuksia ja Susu toimi hyvin :)

Tein itsenäisen alkuverkkauksen minkä jälkee oli tehtävänä tehdä harjotusravissa uraa pitkin, kulmiin aina voltit hieman ravia kooten ja pitkille sivuille käyntisiirtymiset, jotka myöhemmin vaihtuivat pysähdyksiin. Susu oli jonku aikaa aluks vastahakonen myötäämään volteilla ja puolipidätteet ei menny kunnolla läpi, mutta pikkuhiljaa se alko kivasti pehmenemää niskasta, sekä herkistymään kyljistä ja suusta. Olin laittanu taas vaihteeks kannuksen jalkaan, ja Susu onki paljo parempi ratsastaa kannuksella, kun merkit voi antaa pienemmin.

Kuvat (c) Elina K.




Seuraavaksi tehtävänä oli kolmikaarinen, mutta kulmikkaana ja suoristuksiin tuli aina n. kolmen askeleen käyntisiirtyminen. Susu toimi siirtymisissä kivasti ja selässä oli helppo olla.




Tein vielä laukkatehtävän ennen välikäyntejä, koska Susu pysyy rauhallisempana näin. Tehtävä oli melko simppeli : tein suurehkoa kahdeksikkoa, jonka ympyröille vaihdoin ravin kautta suoristuksessa myötälaukan. Välillä laukkasin kaksikin ympyrää putkeen, että sain laukasta laadukkaampaa. Kun näin meni siististi, tein vielä molempiin suuntiin käynnistä laukannostot ja etenkin yksi oli ihan super hieno :) Nousi suoraan käynnistä puhdas vasen laukka ja puhdas rento siirtyminen suoraan takaisin käyntiin. Oikeassa kierroksessa nostoihin tuli aina pari raviaskelta, mutta Susu ei lihaksiston puolesta jaksa vielä ponnistaa niin hyvin oikeaan laukkaan.
Koko laukkaharjoitus selvittiin ilman turhia töhöttämisiä, rauhallisessa laukassa (y) Susu on myös alkanut polkea laukkaa ihan eritavalla, paljon paremmin heti sen jälkeen, kun aloitin maastossa laukkaamisen, ja nyt laukka on jo selvästi keinuvaa.

Välikäyntien jälkeen tehtävänä oli tehdä aika lyhyille sivuille voltit harjoitus ravissa, kääntää jonkun verran ennen kulmaa keskihalkaisijalle ja jonkun aikaa suoraan ravattua tehdä pohkeenväistö uralle. Aluksi jouduin jonku aikaa rauhottelemaan Susua ympyröillä että sain sen kuulolle. Tein ensin pari kertaa väistöt käynnissä ja kun ne sujui helposti, tein koko tehtävän väistöineen harjoitusravissa pari kertaa. Olin viimeks tehny pari kertaa raviväistöjä varmaanki viimekesänä ja vielä sillon ne oli Susulle vaikeita. Se meinas aina hermostua väistättävän pohkeen paineesta ja rikko kameliraville. Täl kertaa se kuitenki yllätti menemällä rauhassa ravia ja väisti hienosti pienillä avuilla. Vähän jäi takapää jälkeen, etenki vasemmalle väistäessä, mutta se onki Susulle vaikeempi suunta tässä jutussa. Susu alko haki lopputunnista ihan kivasti peräänantoon, vaik tokihan tossa on vielä hirveesti hiomista. Lopetin heti kun molemmissa suunnissa sujui hyvin ja ratsastis Susun eteen alas. Kävelin melko pitkään, ja lopuksi Jenni käveli Susulla vähän aikaa ja kävi maastossa talutuksessa :D





loppuravailuja...


pieni ratsastaja ja iso kypärä :D

mitä toi just pesty pallero meniki tekemää heti ku laskin sen laitumelle ...:D
Illalla otettii vielä sellasia "hienoja kuvia" tai ainaki ne yritti olla hienoja :D Tein Sususta kukkaistytön ja se oli niin sulonen :3 Kuvailut ei vaan oikee onnistunu järkyttävän ötökkä määrän takia :P











maanantai 17. kesäkuuta 2013

Kisaamassa pitkästä aikaa (:

Elikkäs eilen mulla oli ne Ratsutalli Uusmattilan estekisat Jetillä ja ne meni ihan kivasti (y) Torstain tunnin jälkee mulla oli tavotteena vaa päästä rata läpi ilman hylkäystä ja psyin tavotteessa :D Näissäkää kisoissa muo ei jännittäny ollenkaa, lähinnä vaa mietin et miten noloo on jos se taas vaa kieltelee :D
Ekalle esteelle tuli kielto, mut jotenki arvasin sen jo etukätee ja saatto toki ollu munki vika. Jokatapaukses, loppurata meni ihan kivasti ja tasasesti. Ainoo selkeesti huono hyppy tuli kolmos esteelle ku Jetti hyppäski paljo kauempaa ku oletin. Olin kuitenki rataan ihan semi tyytyväinen, koska odotin jotai paljo järkyttävämpää :D
Nyt ku pääs taas pitkästä aikaa kisaamaa tuli ihan sellainen fiilis että olis niin hienoo ku olis joku osaava hevonen millä vois valmentautuu ja kilpailla. Saattaisin ehkä jopa kehittyy pitkästä aikaa vähä eteepäin, tää samassa junnaaminen on tyhmää :P

Täs vielä kuvia ja video radasta (:



(c) Jenni Nuppuvaara
(c) Sara Wilkman








Radan videoi Elina Kettunen.








Maailman suloisimpia otuksia -koostevideo-

(en saa videota millään isommaksi tähän vaikka muutan koon HTML:ästä o.O  Apuja ?)


Tässä vielä pieni selostus ja kuvia :

Launtaina menin Anniinan kanssa kahestaan tallille ku muu heppailuporukka oli kattomassa Ypäjä Derbyä. Tallilla oli ihana yllätys : pikkusen tallikoira Ellin uudet siskot oli tullu kylään ja ei vitsi ne oli sulosia ! :3

Harjailin Suskun kaikes rauhassa ja oikee nautin siitä ku tallis oli kerranki ihan hiljasta eikä turhaa kälätystä kuulunu mistää ku Anniinaki oli pihalla kuvaamassa.  Mul oli tarkotuksena treenailla tänää Susun kans jotai kouluradan teitä ja loivaa kiemurauraa yms. mut suunnitelmii tuli muutos ku Susku alko säheltämää. Se meni ekan vartin tosi hyvin, ja päätin ottaa yhet laukat molempii suuntii, et saan sen takapään polkemaa vähä aktiivisemmin. Noh, laukkojen jälkee Susu ei sitte rauhottunukkaa samal tavalla ku yleensä, vaa oli ihme töhö. Toki osittain johtu mustaki ku en jaksanu sen hölmöilyy ja mun hermostuminen sitte viritti sitä vaan lisää :P
Tein jonku aikaa pelkkää käynti työskentelyä, laskin monta kertaa kymmeneen ja päätin että en aijo suuttua Suskulle. Mulla siis tosiaanki on tosi lyhyt pinna ja oon usein tosi kriittinen itteeni ja hevosta kohtaa ja siks meinaa helposti suututtaa ku hevonen vaa riekkuu omiaan, eikä ota rauhottuaksee. Sain Susun kuitenki taas toimimaa ku olin ite rauhottunu, ja jonku aikaa ympyröitä pyöriteltyäni Susu rupes kulkee kivasti ja tasasesti JA se meni tosi pitkiä pätkiä peräänannossa :) ! Olin tietenki tosi tyytyväinen ja lopetin siihen ku molemmilla oli vielä hyvä fiilis. Kävin lopuks kävelemässä maastossa ja Anniina tuli kuvailemaa (:







verkkalaukkaa..








Susu bongas naapuritallin varsan ja oli ihan häntä tötteröllä hörisemässä sille :D Suskuun on varmaa iskeny vauvakuume

tossa siis se naapurin vauveli :3


"Leipääkö? Kyllä!"  onko ton sulosempaa :3

leeeipäää :D


Hawa jumppaa