Hurrrrrjan järkyttynyt ratsu

Toissapäivänä Anniina oli taas mukana tallilla auttamassa ja kuvaamassa. Suunnittelin tekeväni jonkun taivutteluharjoituksen, nimittäin Susu on ollut vähän jäykkä oikealle, mikä voi tosin johtua huonoista kengistäkin. Hyviä uutisia, että kenkääjän pitäisi tulla alkuviikosta ja Susukin alkaa varmaan taas liikkua tasapainoisemmin. Sehän on mennyt tässä jo melkeen viikon kokonaan ilman takakenkiä ja huonoilla etukengillä, mikä on kyllä näkynyt treenissä. Tallinomistajilla on ollut kiireitä niin, että kenkääjän tilaaminen vähän jäi ja kaiken lisäksi meidän kengittäjällä oli kiireitä. Pääasia kumminkin, että Susulle saadaan uudet tossut jalkaan ihan lähipäivinä.

Aloitin alkuverryttelyn isoilla ympyröillä yrittäen hakea raviin rentoutta ja rauhallista tahtia. Kun olin kohtuullisesti saanut ratsastettua Susulta niskaa alas ja hepoa matalampaan muotoon, pienensin ympyröitä ja tein hetken kahdeksikkoa harjoitusravissa. Halusin sillä varmistaa, että sain pohkeet läpi satulassa istuessakin, ennen kuin aloitin mitään sen kummempaa tekemään.

Susu oli yllättävän pehmeä ja letkeä, ja siten tosi mukava ja "vaivaton" ratsastaa. Sekin saattoi tosin vaikuttaa, että sain yhtenä iltana kotona sellaisen ahaa-elämyksen, kun mietin miksi Suskun kanssa taivutukset on ollut lähiaikoina niin väkinäisiä ja vaikeita, eikä olla käyty lähimaillakaan peräänantoa. Tajusin, että olen helposti jäänyt kaarevalla uralla sisäkädellä ikäänkuin kiinni, enkä ole avannut nyrkkiä tarpeeksi usein kiittääkseni hevosta, mikä on nuorella hevosella tärkeää. En nyt meinaa tällä sellaista yhtäjaksoista vetämistä, vaan tasaista painetta, mikä herkkäsuiselle Susulle riittää jo vetämisestä ja jännittää koko hevosen niin, että peräänannosta saa vaan haaveilla. Olen myöskin keskittynyt nyt erityisesti jalkoihini, sillä mulla on ollut ongelma, kun en vaan saa jalkoja kylkiin kiinni. Mulla kun on vielä pitkät jalat ja Susulla "pienet" kyljet ja muutenkin kapea runko. Susun kylkiin kun ei voi vaan likistäytyä kiinni, koska se on niin tavattoman herkkä, eli toisin sanoen jalat vaan pitäis jotenki saada taivutettua kylkiin kiinni. 

Jokatapauksessa, toissapäivänä kaikki siis vaan loksahti paikalleen ja sain jalat pidettyä huomattavasti paremmin paikallaan ja niin että tunsin kyljen koko ajan, enkä vain aina jalalla vaikuttaessani, niin kuin tähän asti. Tälläsistä tulee itselle niin tyhmä olo, kun on saattanut puolikin vuotta tapella itsensä kanssa ja sitten kun tajuaa muuttaa jonkun tosi pienen, mitättömän jutun, kaikki toimii. Miten virheiden korjaaminen onkin niin vaikeaa ?

Ylimääräiset höpinät sikseen, aloin siis tekemään harjoitusravissa neliapilaa, jossa siis mennään reilusti uran sisäpuolella ja tehdään aina jokaiseen kulmaan ulospäin voltti. Esim. vasemmassa kierroksessa käännetään voltti aina uralle oikealle ja jatketaan taas kentän sisäpuolella seuraavaan kulmaan. Tykkään tästä harjoituksesta, koska taivutus vaihtuu usein, sekä samalla voi treenata suoraan ratsastamista, mikä on meillä ainakin yllättävän vaikeaa.

Kun tuo harjoitus sujui molemmissa suunnissa sujuvasti, annoin Suskun kävellä hetken ennen laukkatehtävää. Laukat tein tuolla samaisella neliapila-uralla niin, että nostin laukan aina voltille ja ravasin suorat pätkät. Lopuksi tein molempiin suuntiin kerran koko apilan yhtäjaksoisesti laukaten. Harjoitus toimi tarkoituksessaan ja lopputulkosena oli hyvin alleen polkeva ja hyvin laukannostoille herkistelty hevonen. Olihan Susu aika kuumana useista laukannostoista, mutta positiivisella innokkaalla tavalla, joten annoin hätähousuilun mennä ohi korvien ja keskityin hyviin nostoihin ja tahdikkaaseen laukkaan. Vasen laukka oli onneksi tällä kertaa aivan puhdas, joten aikaisempi epäpuhtaus johtui varmastikkin kengistä.

Laukkatehtävän jälkeen ravailin kevyessä ravissa Susun rauhalliseksi useilla kahdeksikoilla ja ympyröillä eri suuntiin. Tällä kertaa Susu rauhoittui tosi nopeasti ravaamaan rentona ja haki usein peräänantoa pieniä pätkiä kerrallaan. 

Kaikki sujui oikeen hienosti, ennenkuin Susu huomasi satulan, jonka Jenni oli jättänyt aidalle Susun huomaamatta. Susu pysähtyi ihan kauhuissaan kuin seinään ja alkoi stepata ympäriinsä. Se oli ihan kummallista, sillä Susu ei ikinä kyttää mitään noin tosissaan, mutta tuota satulaa se pelkäsi oikeasti. Toinen kummallisuus oli, että istuin itse aivan hiljaa Susun kyydissä, eteen tai taakse pyytämättä, mutta Susu vaan poikitti kokoajan. Ihan kuin se olisi tavallaan halunnut katsoa satulaa, mutta ei kuitenkaan uskaltanut :D Järkytys päättyi, kun Jenni kävi Alman kanssa esimerkiksi moikkaamassa satulaa. Sen nähtyään Susu käveli ihan omasta päätöksestä satulan luo ja oli sen jälkeen ihan fine with that :D

Tein verkkailun loppuun ja Susu enää lievästi kyttäili tuota hirviösatulaa. Loppukäynteihin mennessä se oli jo unohtanut koko järkytyksen.

Vieläkin täpinöissään hurjasta satulasta.

Anniina oli tehnyt Susulle voikukka-kimpun ja Susku söi sen tyytyväisenä talliin päästyään.

Tähän loppuun vielä koostevideota satulatohinoineen päivineen: