Hyppelyä!

Tänään pääsin taas Susun kanssa hyppäämään pitkästä aikaa ja vauva olikin ihan intopinkeenä menossa. Onneksi Anniina pääsi kuvaamaan kun Essilläkin oli ihan muuta menoa.
Aloitettiin verkka kevyessä ravissa uraa pitkin tehden aina käyntisiirtymisen pitkän sivun puolessä välissä, sekä väistättäen takaosaa lyhyellä sivulla sisään. Susku jopa sai jalkojaan sen verran järjestykseen, että sain väistätettyä aina ihan hyviä pätkiä ravissakin. Tätä tehtiin molempiin suuntiin sen aikaa, että meno alkoi näyttää sujuvalta ja hevoset olivat kuulolla.

pöllyää..

Vaihdettiin tehtävä pikkuiseen ristikkoon, joka piti tulla ravissa niin, että hevonen vain astuu yli, EI HYPPÄÄ. Voi varmasti kuvitella, että mun ja Susun osalta tää harjotus ei mennyt ihan putkeen. Ei auttanut vaikka kuinka pidätti, hyppäämisestä onnessaan oleva hevonen ei ole se parhaiten kuulolla oleva valinta :D Pikkuhiljaa tämäkin alkoi kuitenkin sujua ja Susu ei kuskannut enää niin pahasti.

Alettiin hyppäämään erilaisia lyhyitä kolmen - neljän esteen tehtäviä, joita en nyt tässä viitsi ruveta erikseen selostamaan. Kentälle oli kuitenkin rakenneltu kaksi okseria pitkille sivuille ja keskelle kolme pystyä, sekä viuhka. Näitä siis hypättiin erilaisina ratoina. Hypyt oksereille onnistuivat joka kerta hyvin, viuhkallekkin ponnistuspaikat osuivat hyvin, mutta lähestymiset olivat joka kerta huikean kiemuraisia :D Pystyille hypyt sujuivat vaihtelevasti, sillä aina välillä ponnistuspaikka ei meinannut löytyä ja niimpä saatettiin välillä lähteä hyppyyn tosi kaukaa ja välillä melko pohjasta.

Susu tykkäsi taas esitellä hyppytaitojaan vaikka esteet olivat alkuun vielä ihan maahankaivettuja :D

Loppuvaiheessa tultiin vielä pidempi rata : tynnyri okseri - vihreä pysty - viuhka - musta pysty - sininen pysty - sininen okseri ja uudelleen tynnyri okseri. Rata sujui melko hyvin, mitä nyt otettiin pari puomia alas pystyiltä huonojen lähestymisien takia.

Ihan lopuksi tulin vielä kerran tynnyri-okserin reilusti isompana ja uudelleen vielä hiukan lisää nostettuna lisäten perään vihreän pystyn. Heti kun pysty oli isompi, ponnistuspaikka löytyi helposti ja saatiin lopetettua siisteihin ja sujuviin hyppyihin. Suurimmillaan hypättiin siis tällä kertaa 85 cm ja rataa 60 - 80 cm.

Tunnista jäi hyvät fiilikset ja hevonen oli ihan huippu ! :)

Tarkennus on taustassa, mutta tästä näkee sentään vähän miten isommat esteet sujuivat.

Kuvat on vähän omintakeisesti rajattu, mutta pikkukuvaaja harjoittelee vasta (;
Viimeinen ja onnistunut hyppy pystylle.

Innostunut esteheppa.

Otin valmennuksen jälkeen vielä kuvan esteistä joita hyppäsimme tänään.
Laadukas kuva lantalan päältä puhelimella nappaistuna.

Vironmäen tunti - esteitä

Keskiviikkona oli taas Vironmäellä ratsastustunti ja hypättiin tällä kertaa rataesteitä. Meidän tuntia oli kuvaamassa Saara ja Eevi . Kiitokset kuvista !
Pääsin hyppäämään suokki tamma Mitulla, jolla menin tämän syksyn ensimmäisen koulutunninkin. Olen aina ihan tykännyt hypätä Mitulla, joskin se on ollut vähän hidas pohkeelle ja siitä johtuen inhottava hypätä. Itsenäisen alkuverryttelyn päämääräksi asentinkin siis sen, että Mittu kulkee omalla moottorilla sen kummempia huomauttamatta. Tein aluksi ravissa paljon ravi-seis-ravi siirtymisiä sekä nopeita temmon vaihteluita ja huomautin heti raipalla, jos Mittu jäi hitaaksi. Tein myös paljon pienehköjä voltteja ja avoja, jotta tamma ei olisi niin jäykkä.
Laukkaverryttelyssä tein käynti-nostoja ja hain terävyyttä. Lisäsin laukkaa pitkille sivuille ja otin aina reilusti kiinni ihan koottuun laukkaan juuri ennen kulmaa. Napakalla verryttelyllä oli hyötynsä ja Mittu liikkuikin todella kevyesti ja helposti eteen, mikä nosti heti mielialaa. Hypyistä saattaisi siis tulla jopa ihan sujuvia!

Mittu oli alkuun tosi jäykkä, niinkuin aina, ja yritin taivutella sitä oikeen reilusti sisälle.

Tässä liikkuu jo ihan omilla jaloilla eteenpäin.

Aloitettiin hyppääminen pienillä verryttely kavaleteilla, joita oli kaksi pääty-ympyrän molemmilla sivuilla. Piti laukata kerran pääty-ympyrä kavalettien ulkopuolelta ja sitten heti perään uudelleen kavalettien yli mennen. Toisella kerralla jätettiin "apu-ympyrä" pois, joten hevosen piti olla heti pohkeen edessä, ei ollut aikaa kaasutteluille. Mittu oli vielä hiukan hidas, mutta alkoi taas keskittyä pienen muistuttamisen jälkeen. Tultiin sama oikeaan kierrokseen, tosin itse huristelin nukustellen ja menin ensimmäisestä kavaletista ohi, olipa noloa :D Päätin yrittää keskittyä vaikka väsyttikin, sillä halusin jotain irti tästä tunnista.

Seuraavaksi tultiin suora linja pitkällä sivulla kavaletti-laine viidellä askeleella. Tätä tultiin kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla tulin muuten hyvin, mutta unohdin että Mittu ei tykkää venyä ja ratsastin sitä vahingossa neljään askeleeseen, -olisi sopinut Susulle- niimpä Mittu lähti tosi yllättävästä paikasta ja jäin hypyssä jälkeen. Toinen kerta meni melko sujuvasti ja helposti. Tehtävää jatkettiin vielä niin, että laineen jälkeen hypättiin valkoinen okseri, johon hypyt onnistuivat joka kerta hyvin.

Seuraavaksi oli tehtävänä tulla linja toiselta pitkältä sivulta, jossa oli kavaletti ja lila okseri, jonka jälkeen tultiin kapea vihreä pysty. Tätä tehtävää tultiin muistaakseni vaan kerran, sillä aika piti riittää vielä radan hyppäämiseen. Osa hevosista aiheutti nimittäin tunnin aikana jonkun verran ongelmia ja tunti oli jo nyt menossa yliaikaa.

Hyppy tuli aika juureen, siksi toi nätti ilme varmaankin ja jalkavammaus...
en todellakaan tiennyt väänteleväni naamaa noin :D

Viimeiseksi tultiin ihan yksinkertainen rata, joka oli vaan yhdistetty kahdesta aikaisemmasta kolmen esteen tehtävästä. Tultiin siis kavaletti - laine - valkoinen okseri - kavaletti - lila okseri - kapea pysty. Pienempää hyppäävät menivät ensin ja minulle ja parille muulle nostettiin lopuksi kaikkia esteitä jonkun verran. Ajattelin heti, että nyt Mittu sitten ihan varmasti hyytyy kun esteet on nostettu. Tamma kuitenkin liikkui tosi kivasti, ja vaikka pari hyppyä tulikin hieman liian lähelle niin Sannan mukaan se oli parempi kuin jäädä ihan liian kauas. Rata oli kokonaisuutena ihan sujuva ja helpon tuntuinen. Jäi siis hyvät fiilikset tunnista :)

Tykkään tästä kuvasta jotenkin ihan erityisesti (:

sikaloikka :D täälle esteelle on vaan aina pakko mallata tosi tarkkaan, niin tuppaa vauhti hiipumaan.

Tänään, eli sunnuntaina mulla onkin Jarin estetunti kotitallilla, elikkäs pääsen hyppäämään taas Susun kanssa :) Siitä heti postausta kun vaan saan kuvat siirrettyä.

Kaikki on kiinni niin pienestä

Susulla oli viime ja sitä edellinen viikko aika kevyttä liikuntaa, sillä ensimmäisellä kouluviikolla ratsastin sen vain ma ja ti ja seuraavan kerran kävin tallilla vasta sunnuntaina jolloin juoksutin Susun. Kunnollista treeniä tuli siis tehtyä vasta viime maanantaina, jolloin pääsin testaamaan ratsastuksenopettajani Sannan vinkkejä Susun kanssa. Sanna huomasi ensimmäisellä ridatunnilla, että meinaan ratsastaa hevosen aaaivan liian pitkälle kaulalle ja nyt sitten piti opetella pitämään ohjat taas kädessä. En tiedä mistä tämä tapa on tullut, mutta toki oli ihan selvää että ongelma oli tullut kesän aikana Susun kanssa, kun kukaan ei ollut istuntaa valvomassa kertaakaan.

Alkukäyntien jälkeen siis katsoin mikä tuntuman pitää olla, ja sitten yritin vaan vahtia, etten hivuta ohjaa pikkuhiljaa Susulle kokoajan lisää. Pitäisikin varmaan vaihtaa Susulle estesuitsista nappulaohjat kumiohjien tilalle niin ohjat ei pääsisi niin helposti valumaan. Valuminen johtuu Sannan mukaan siitä, että kun Susu on niin tavattoman herkkä suusta, olen ruvennut pitämään ohjaa ihan pelkillä sormilla niin että nyrkki on tosi avoinna kokoajan. Niin sain tehtyä todella kevyitä ohjasotteita, mutta ohjat valahtivat aina pikkuhiljaa ja hevonen pääsi kulkemaan ihan liian pitkänä. Pyysin vielä kentän laidalla kuvailevaa Essiä huikkaamaan aina heti, kun huomaa ohjien päässeen liian pitkäksi.

Kuvat (c) Essi K.

Alotin ratsastamisen käynnillä tehden pysähdyksiä ja taivuttelemalla reilusti molempiin suuntiin. Varmistin vielä erilaisilla kiemuroilla sen, että Susu kuuntelee myös pohjetta ennen kuin aloitin ravaamisen. Tein kevyessä ravissa isoja ympyröitä ja aina väliin hiukan pienempiä. Susu oli aluksi vähän hämmästyneen oloinen, kun kuski oli noin vain yllättäen keksinyt pyytää siltä lyhyempää askelta ja kaulaa. Pikkuhiljaa se kuitenkin rentoitui ja alkoi käyttää selkää ja takaosaa tehokkaammin.

 Kun Susu alkoi tuntua hyvältä ja tasaiselta, istuin harjoitusraviin ja aloin tehdä kolmikaarista kiemurauraa sekä avotaivutuksia, ja sainkin hetkessä pohjeavut läpi. Olin aivan äimistynyt kun Susku oli niin erilainen! Sitä on puoli vuotta ratsastanut aina vaan hevosta huomaamattaan pidempään muotoon ja ajatellut että kuinka helkkarissa ravissa on aina vaan vaikeampi istua. Noh, varmaan on vaikeaa istua kun hevonen lompsii jätti askelilla menemään viitsimättä koota yhtään. Juuri tälläisistä ahaa-elämyksistä tulee tosi tyhmä olo, ihan kuin olisi alkeinen taas kun tajuaa korjata jonkun naurettavan istuntavirheen.
Susu polki harjoitusravissa heti alusta asti hyvin alleen, niska pysyi alhaalla niin, ettei hevonen edes yrittänyt missään vaiheessa karata tuntumasta ja siellä selässä pystyi vaan istumaan ja keskittymään kaikkeen oleelliseen, eikä siihen että muistanhan nyt hengittää etten kuole merisairauteen :D Olin ihan yllättynyt ja super iloinen siitä, että tällä vinkillä saattaisin päästä Susun kanssa taas edistymään hiukan tasaisella ratsastuksessa. Olen Sannalle niin kiitollinen, että ihan erikseen menin tänä keskiviikkona kiittelemään avusta !
En ravannut kauaa, sillä Susu oli niin hyvä, että vaihdoin pian laukkatehtävään. Perjaatteenani nimittäin on, että kun Susu on hyvä, teen vain kevyen ja rennon treenin tavallaan kiitoksena ja kun se on huono, väännämme siihen asti että se toimii tarpeeksi hyvin. Huonot päivät ovat tietysti erikseen, joskus ei vaan kentällä pyöriminen nappaa.
Nostin siis laukan isolla pääty-ympyrällä käyntiväistöstä. Tein tätä molempiin suuntiin jonkun aikaa niin, että olin tyytyväinen nostoihin ja laukan tahtiin. Nostot eivät olleet Susun parasta osaamista muttei huonojakaan, joten siirryin kävelemään välikäynnit ja hevonen sai hetken hengähtää.
Jenni keksi hypätä Alma-ponilla pari kertaa tynnyreitä heposen piristämiseksi ja päätin itsekkin tehdä pari hyppyä, viime kerrasta kun on niin paljon aikaa. Ensin piti kuitenkin käydä moikkaamassa hurjia tynnyreitä, jotka osoittautuivatkin ihan hirveän jänniksi.

Hyvä ettei Susulta silmät pudonnu päästä tuijotellessa :D

Vieläkin toinen on ihan valmiina juoksemaan karkuun, jos tynnyreissä asuukin leijona.

rohkea vauva !

 Ensimmäiseen hyppyyn tulin laukassa, mutta Susu päätti kiepauttaa ohi kapeasta esteestä. Se oli näköjään vieläkin varma, että tynnyrit on hirviöiden kotikoloja. Uusi yritys ravilla, ja Susu hyppäsi pienen kiemurtelun saattelemana korkealta yli. Tulin vielä pari kertaa laukassa vasemmasta kierroksesta ja pari oikeasta, jossa piti sielläkin ensimmäisellä kerralla yrittää ohi.

En roiku suussa kiinni, vaan tuntuma on automaattinen, joka oli ihan välttämätön tälläisellä kiemurtelijalla :D
Muuten oma istunta onkin melko järkyttävä, kun keskityin vaan hevoseen.

Oikeasta kierroksesta tuli hieno hyppy  ja Susu oli ihan onnessaan kun pääsi hyppäämään C:

Kiitokset hepalle ja loppuverkka.

Kun aika jättää...

Tämä muistopostaus on omistettu tärkeälle shetlanninponi vaari Rikelle, joka jatkoi loputonta matkaansa tänään vihreämmille laitumille. Rikke ehti päästä kunnioitettavaan 25 vuoden ikään ja oli koko talliporukalle tosi tärkeä, tallin pikku maskotti, joka hauskuutti harmaitakin päiviä tekemisillään.
Riken lopettamisen syy oli puhtaasti ikä ja sen myötä tullut kunnon romahtaminen. Poni oli ollut jo useita vuosia jonkin verran jäykkä ja huolimatta siitä, kuinka paljon se yllättäen piristyi talvella, nyt aivan kahdessa viikossa sen kunto romahti niin pahasti ettei ponin liikkumista voinut sanoa enää kävelyksi. Kaikille jää Rikua ikävä, ja sen paikkaa ei voi mikään muu hevonen valloittaa.

 Rikke ostettiin aikanaan tallinomistajien kilpahevoselle kaveriksi, ja heidän puolivuotiaalle tyttärelleen ratsuksi. Rikke ehti kokeilla kaikkea raveista poniagilityyn, sekä oli kauan Emilian ratsastettavana. Empun kasvettua ponista yli, se jäi ikäänkuin lemmikiksi, jonka kanssa touhuttiin tallilla kaikenlaista.

Itse tutustuin Rikkeen kaksi vuotta sitten, silloin kun aloitin Susun hoitamisen tällä tallilla. Rikestä opin nopeasti sen verran, että se oli todella kekseliäs -hyvässä kuin pahassa- ja sitä kiltimpi, mitä pienempi sitä hoiti. Minuakin se ehti puraista kerran päästä ja muuten vaan nipistellä moneen kertaan kun ei oltu asioista aina ihan samaa mieltä :D Anniina hoiti myös Rikkeä usein kun oli tallilla kanssani ja taisi kerran ratsastaakkin synttäreitten kunniaksi viime vuonna.

Rikke oli superponi karkailemisessa ja yleensä keväällä, kun hevosia ei vielä oltu laskettu ruoholle, Rikke pujahti jostain lankojen välistä vihreämmälle puolelle kun isot hepat jäivät vain pällistelemään, että miten tuo pikkunen pääsi tuonne. Rikke myöskin tiesi tulla takaisin tarhan puolelle vasta sitten kun kukaan ihminen ei ollut katsomassa, ettei vaan sen pujahduskolonen paljastuisi. Muistelisin, että jonain keväänä aitojen alareunaan oli jopa viritetty kanaverkkoa Riken karkailun estämiseksi, vaikka eipä tuo vaaria pidätellyt :D

Viime kesänä aloimme huomata Rikessä jo selkeitä vanhenemisen merkkejä kun se ei enää vaihtanut karvaansa, vaikka kesä oli kuumimpia pitkään aikaan. Seuraavana talvena Rikke sitten klipattiinkin tupsujalaksi, mikä piristi ponia ihan hirmuisesti. Hetken aikaa kaikki saivat elää siinä luulossa, että poni puksuttaisi vielä pitkäänkin meidän kanssamme. Kuitenkin kaikki muuttui heinäkuun jälkeen, ja kuten jo kerroinkin, Rikke ei enää näyttänyt nauttivan elämästään. Lääkkeet eivät toimineet ja ontuminen vain paheni päivä päivältä. Lopettamispäätös oli varmasti omistajille vaikea, mutta oli vain oikein antaa yli 13 vuoden aikaiselle ystävälle viimein kivuton vapaus.

2013 talvi, kun Rikke oli todella voimissaan

Tänään tallille mennessäni Rikke oli jo mennyt pois. Rikke oli jouduttu lopettamaan äkillisesti, sillä se ei ollut noussut enää seisomaan. Sain viestiä aamupäivällä heti kun Riken tila huomattiin, sillä Elina ja Jenni olivat olleet tallilla yötä. Tulin tallille tarkoituksella hieman myöhemmin sillä halusin mieleeni jäävän kauniit muistot iloisesta pikku Rikestä, en tuskaisia viimeisiä askelia.
Halusin lähteä Susun kanssa maastoon vaan kävelemään, miettimään asioita ja rauhoittumaan. Susua hakiessani se oli aivan poissa tolaltaan, aivan kuten viime syksynäkin kun Cintti jouduttiin lopettamaan äkillisesti. Maastossa pystyimme kuitenkin molemmat pikkuhiljaa rentoutumaan ja tallin pihaan palaaminen ei enää nostattanut kyyneleitä silmiin. Riken oli aika lähteä ja se halusi sitä itsekkin. Se sai kauniin ja pitkän elämän. Asia tuntuu vielä epätodelliselta, mutta siihen tottuu pikkuhiljaa ja elämä jatkuu Rikkeä muistellen.

Viimeisin kuva Rikestä, ennen sen sairastumista.

Kyynel vierähti poskelleni,

sillä menetin taas armaani.

Rakkaani kaukaa minulle hyvästit hirnuu,

olen onnellinen vaikka jäikin vain kaipuu.

Suurin suru on sanaton

-syvin kaipaus äänetön

Ikuisesti muistaen,

Abulu Zulu 

12.4.1988-18.8.2013

 Tähän loppuun väsäsin Rikestä vielä pienen muistovideon, huomasin että materiaaliakin oli harmillisen vähän...